Monday, 8 October 2012

Nöyryytys

En ole sitten viime toukokuun pystynyt tekemään oikein mitään aerobista liikuntaa. Juokseminenhan on ollut kiellettyjen kirjoissa jo iät ja ajat, puhumattakaan rakastamistani pallopeleistä (lue: pesäpallosta). Palvomani afro piti jättää, koska, no, koska niinhän se aina menee.

Selkä on ollut nyt niin sekaisin, etten ole kyennyt edes crosstrainerin selkään, joten tässä sitä on sitten oltu ja möllötetty. Oikein tunnen rasvan liikkuvan sisäelimiini. (Huomatkaa myös horjuva mielenterveys.)

Perjantaina kävin nyt sitten vähemmistä kivuista rohkaistuneena koittamassa ISLO:n jumppaa, jota Hanna suositteli. Kiinteytys ja kehonhuolto, puoltoista tuntia tiukkaa asiaa, mutta ilman seläntappohyppyjä tai muuta hulluutta. Worth a shot.

Ennen tuntia kävin kyselemässä vetäjän mielipiteitä siitä, pystynkö tunnilla olemaan. Tavallaan fiksuutta, mutta myös virhe.

Seuraavaksi puoleksitoista tunniksi pääsin erityistarkkailuun. Vetäjä tuijotteli tekemistäni taukoamatta ja neuvoi jatkuvasti mikkiin, miten minun sitten pitäisi tehdä tässä ja tässä liikkeessä. Lihaskunto-osuudessa se tuli aina tarkistamaan, onko rankani hyvässä asennossa ja katseli säälien, kun en pystynyt istumaan lattialla siten, että jalat ovat suorassa edessäni.

Niin, selvisi, etten pysty istumaan lattialla siten, että jalat ovat suorassa edessäni. Mitähän vittua? Lisäksi en pysty taipumaan selästä ollenkaan taaksepäin (itse asiassa en pysty kivuitta edes makaamaan maassa mahallani) tai tekemään kivuitta esimerkiksi kyykkyjä. Kuntoni on romahtanut.

Ja tosiaan, voinko nyt tarpeeksi painottaa, miten nöyryyttävää on olla koko salin silmätikkuna jossain hiton kiinteytyksessä? Itkin puolet kotimatkasta kurjuuttani. En muista, milloin olisi viimeksi ollut niin kamalaa liikkuessa, liekö koskaan.

Mutta että ens viikolla uusiksi. Koska niinhän se aina menee.

2 comments:

  1. Aaag! Kumpi ohjaaja siellä oli? Juuri tuskailin tänään Sannalle tuntevani, että olen välillä zumbassa silmätikkuna, koska naamasta näkee heti, kun olen pihalla. Mutta jos nyt keskitytään hyvään, niin saitpahan ainakin yksilöllistä ohjausta ja tilanne otettiin vakavasti. Kokemus myös sanoo, että muilla on noilla tunneilla täysi työ keskittyä omaan tekemiseen, eivätkä kuuntele mitään, mikä ei suoranaisesti heitä koske - tuli se mikkiin tai ei.

    ReplyDelete
  2. En mie onnistunut selvittämään nimeä - joku tumma/mustatukkainen nainen se oli. Sinänsä ihan jees, että se auttoi ja ihan pätevältä neuvojalta vaikuttikin, mutta en just tässä olotilassa välttämättä kaipaisi erityistä itseeni kohdistuvaa huomiota. Mieluummin hukkuisin jonnekin tapeteihin kuntoa kohottamaan. Toisaalta nytpä onkin hyvä tsäänssi opetella nielemään ylpeys ja olemaan vähän avuton. Tekee hyvää sekin kai.

    ReplyDelete