Tuesday, 20 November 2012

Rokumentti, one more time

Tämän vuoden Rokumentin teemahan oli vaatimattomasti maailmanloppu. Hiukkasen pelotti etukäteen, kun kaikki valitsemani maailmantuskat oli niputettu noihin ensimmäisiin päiviin, mutta yllättävän hyvin selvisin. Siitäkin huolimatta siis, että mun maailmantuskakiintiö on nykyään aika pieni. Perjantai-illan Armadillon jälkeen oli kuitenkin hiton huojentunut olo, kun luvassa oli enää musiikkileffoja ja fiktiota.

Tuli valikoitua maailmantuskista ihmisoikeudellista tuskaa tällä kertaa. Lähi-idästä oli useampikin leffa ja taidettiin nähdä ne kaikki. Sykähdyttävin (ja ahdistavin) oli ehkä The Green Wave. Antoi vähän perspektiiviä - sillä mun äänellä vaaleissa on sentään se pieni mahdollisuus vaikuttaa. Samaa mahdollisuutta ei ollut iranilaisilla 2009. Armadillo oli myös vaikuttava, vaikkakin hämmennyin vähän siellä loppupuolella: miksi sinne oli tungettu loppuun sellaisia päälleliimattuja, selkeästi näyteltyjä (tai siis pousattuja) kohtauksia, kun leffa oli kuitenkin dokumentti? En ymmärrä. 

Vahingossa menin myös piilomaailmantuskaan. Luulin meneväni katsomaan Pulp-leffaa, päädyinkin kaivosteollisuuden mielenosoituksiin. 

Musaleffoista ihan ehdottomasti ja kirkkaasti hienoin oli Searching for Sugar Man. Itkin kuin lapsi, kun Sixto -- eiku enpä kerrokaan, katsokaa se. Vaikka ei musiikki kiinnostaisikaan, niin katsokaa se silti.

Soundbreaker oli myös mahtava, kuin myös Cure for Pain. Niin ja Marley. Oho, tuliko ne kaikki? No, kaikki oli mainioita, tulin hirvittävän hyvälle mielelle niistä. Mahtavia vastapainoja olivat alku-Rokumentin tuskaisuudelle. Kimmo Pohjosen elämänasenne oli mahtavan piristävä tänä niljaisten lehtien vuodenaikana, ja Marley nyt jo genren ansiosta oli hyvän mielen elokuva. Cure for Pain oli mulle ex tempore -ratkaisu, sillä jostain ihmeen syystä olin unohtanut sen pois lopullisesta kokoonpanosta. Onneksi kuitenkin törmäsin Hannaan matkalla pois Tapiolta ja heitin uukkarin takaisin pimeään saliin. Olin nimittäin unohtanut myös Morphinen olemassaolon. En tiijä miksi, mutta onneksi asia nyt korjaantui. 

Kaiken kaikkiaan Rokumentin ohjelmisto vaikutti ihan hurjan onnistuneelta. Maailmantuskaa riitti ja musiikkileffat olivat laadukasta kamaa. Teemakin oli tällaiselle hipille just sopiva. Vähän kuitenkin ehkä toivon, että ensi vuonna mennään vähän kevyemmällä linjalla. Toisaalta se ei liene hirveän kaukaa haettua, sillä maailmanlopusta ei paljoa voi muualle mennä kuin ylöspäin. 

No comments:

Post a Comment