Tuesday, 3 September 2013

Minä ja mun välittäjäaineet

Heti aamulla herättyäni totesin, että tänään on taas sellainen päivä, jolloin kolottaa vähän joka paikkaa. Koko kroppa on jo pitemmän aikaa ollut enemmän vihollinen kuin ystävä. Ajatuskaan ei kulje, kun koko vartalo on jähmeä kipupallo.

Ainaisen selkävammani lisäksi tähän tällä kertaa vaikuttanee vahvasti se, että lähes koko kesäni, mutta etenkin elokuuni meni kohtuullisen vahvasti kaiken epäterveellisen parissa. Olen ollut aika väsynyt kesän ajan monestakin syystä, ja elokuussa lääkitsin itseäni viisaasti esim. suolalla, rasvalla ja alkoholilla. Hyvää teki. 

Nyt päätin hetken aikaa olla vähän fiksumpi ja jättää ainakin alkoholin hetkeksi ruokavaliosta (ja kyllä, tässä tapauksessa voimme puhua nimenomaan ruokavaliosta, terv. nimim. Välipalaksi olutta -84). Yritän myös keskittyä oikeisiin ruokiin sipsien sijaan. 

Koska projektini alkoi eilen, ei yllättäen tänään vielä merkittäviä tuloksia ole näkynyt. Täällä kirjastossa tätä näpyttäessäni - HUOM. koska ei täällä voi opiskella perkele kun fuksit huutavat menemään kuin yökerhossa - huomaan, että kivut eivät rajoitu fyysisiin tuskiin. Ts. vituttaa noin kaikki. Kuten nuo fuksit. Vaikka tiedostan, että kyllä ne vielä tavoille oppivat (enimmäkseen) ja läpäläpä. Mutta silti. Verenpaine nousujohteinen.

Niin, ihan täydessä terässä en vielä ole. Aamuisen hammaslääkärikäynnin jälkeen päätinkin palata lähtöruutuun - kotiin - ja tehdä sitä, mikä akuutisti parhaiten tuskatiloihin auttaa. Puolen tunnin pikajumppa siis. Käsipainot, Daft Punk ja Fit-lehden uusimman numeron jumppaohjeet tekivät sen, että veri lähti kiertämään ihan eri tavalla. 


Ihanat ystäväni

Kiitos, endorfiinit 2013. Jatkan uskollista fanittamistanne taas. Ja ensi viikolla pääsen elämään myös yhtä kipua vähempänä, kun saan viimein hammaskiskot öisen narskuttelun estämiseksi. Kiitos, YTHS!

P.S. Endorfiineja käy kiittäminen myös siitä, että kävin auttamassa niitä huutavia fukseja ongelmassaan sen sijaan, että vain kitisisin mesoamisesta blogissa. Kyllä tämä tästä.

No comments:

Post a Comment