Sunday, 27 October 2013

Hallinnassa / 2

Melkein kirjoitin tämän henkilökohtaisen ruokahallintajutun osaksi, mutta totesinkin, että asiaa on niin paljon, että oma entry lienee paikallaan. 

Jokunen muistaa, että tulin alkusyksystä siihen lopputulokseen, että elämääni on laitettava vähän ryhtiä omituiseksi menneen kesän jälkeen. Päätin vähentää muun muassa rasvaa, suolaa ja alkoholia todettuani, että keho ei ihan loputtomasti arvostanut tuota kesän ykköskomboani. Muutos sujui kuin itsestään, sillä aloin miettiä, miksi ne muutokset tulivat tarpeeseen. Tulin siihen lopputulokseen, että ne eivät tulleet tarpeeseen, koska olin lihonut (vaikka toki olin) ja koin tarvetta päästä kiloista eroon, vaan koska kesän valinnoista ei tullut minulle hyvä olo. Ja mie hitto vieköön ansaitsen hyvän olon! Miksi ihmeessä tekisin keholleni jotain sellaista, mitä vastaan se selkeästi protestoi, jos voin pienillä asioilla helpottaa arjessa jaksamistani ja kokonaisvaltaisesti hyvää oloa? Eihän siinä ole järkeä. Itselleen pitää olla armollinen.

Tämähän on vain pienenpieni ajatuksen poikanen ja vieläpä maailman simppelein sellainen, mutta sillä oli ainakin minulle aika kantava vaikutus. Helposti sitä päätyy miettimään näitä asioita negatiivisen kautta: "join enemmän kuin pitäisi, nyt lopetan sekoilun ja laitan korkin kiinni" tai "hitto olen lihonut, nyt loppui rasvan syöminen" sisältävät rangaistuksen. Tein väärin, nyt korjaan asian. (Perkele minä laitan kaikki nyt kuntoon saman tien.) Ja eikkait siinä, kyllähän se on hyvä vähän kriittisestikin tarkastella välillä touhujaan, ettei mene ihan sekoiluksi, mutta tuossa ajatusmallissa on sellainen ongelma, että paha olo korvataan - tattadaa - pahalla ololla. Lähdetään tekemään sen negatiivisen kautta, kun kuitenkin varmaan tarkoituksena on pyrkiä kohti positiivista. 

Vähän sama homma on ollut näissä kohutuissa fitspiration-kuvissa viime aikoina. Ehkä ne joitain tsemppaa eteenpäin, mutta minulle jää monista niistä sellainen syyllistämisen ja täydellisyyteen pyrkimisen katkera sivumaku. Itse ehkä lähtisin liikkeelle (pun intended) siitä, että liikkumisesta tulee hyvä olo sen sijaan, että nyt on pakko lähteä liikkeelle tai nämä allit eivät koskaan katoa ja sitten olen kelvoton ihmisenä. 



Inspiring?
Mutta niin, takaisin aiheeseen. Mitäs jos aktiivisen itsensä syyllistämisen sijaan pyrkisi joka päivä miettimään hetken sitä, mistä tulee hyvä olo? Mitä se keho oikeasti ansaitsee? Voisi mennä sinne jumppaan tai lenkille siksi, että se tekee itselle hyvää eikä siksi, että pitäisi muuttua joksikin, muokata mahaa ja päästä läskistä eroon.

Olen usein miettinyt, miksi sitä on aina itselleen kaikista ankarin ja voisiko siitä jotenkin hiukkasen irrottaa edes joissain asioissa. Tämä maailman yksinkertaisin ajatus on toiminut. Käytännön tasolla tosin hyvän olon lisääntyminen on ollut vähän pätkittäistä, sillä selkä on torpannut kaikki liikuntayritykset, mutta ehkä sekin tästä taas alkaa helpottaa. Vähän kevyempi olo on kuitenkin yleisesti. Henkisesti siis. Ja sehän lienee tärkeintä. Eikä tarvitse laittaa kaikkea perkele kuntoon saman tien. 


P.S. Aiheeseen liittyen: Alkoholin kanssa kävi niin, että join viime viikonloppuna pitkästä aikaa enemmän olutta ja se johti niin infernaaliseen krapulaan, että nyt sai jäädä koko touhu hetkeksi. Selkeästikään alkoholi ei nyt sovi mulle. En yleensä tykkää tällaisesta ehdottomuudesta, mutta en halua kokea sitä oloa hetkeen. Tosin Rokumentissa on jo perinteeksi muodostunut leffapäivien jälkeen käydä puimassa näkemiään elokuvia tuopillisen ääressä, joten täyslakko saa kestää nyt toistaiseksi sinne saakka. Katsellaan sitten, jatkuuko. 

P.P.S. Ällö fitspiration-kuva vaatii vastapainokseen kivoja asioita. Niin kuin kauniita värejä!

Much better.

No comments:

Post a Comment