Sunday, 27 October 2013

Hallinnassa

Olen tästä varmaan joskus puhunutkin, mutta kun on asunut useita vuosia kimppäkämpässä jakaen jääkaapin kolmen muun ihmisen kanssa, ei oikein osaa enää ostaa paljoa ruokaa kerralla. Enkä ole jaksanut opetellakaan, vaikka onhan tässä jo pitemmän aikaa saanut jääkaapin täyttää ihan vain omilla ruoilla. Eihän siinä, kaupat kun ovat kävelymatkan päässä, ei oikeastaan ole ollut niin justiisa, vaikka en ole osannutkaan miettiä päivää pitemmälle elämäänsä.

Koska elämääni ei tällä hetkellä kuitenkaan mahdu paljoa muuta kuin opiskelu, päätin tänään viisaasti ostaa kaikki ensi viikon ruokaostokset kaappiin jo odottelemaan väsyneitä arki-iltoja. Onpahan yksi asia vähemmän tehtävänä viikolla. Kerrankin, kerrankin tuli suunniteltua omaa syömistä vähän pitemmälle kuin seuraavaan päivään!

Ja voi kun heti tulikin suunnitelmallinen ja hallittu olo. Mitäpä siitä, että maailma repii miljoonaan suuntaan, kun kotiin tullessa tietää, että syömishommat ovat hanskassa ja takataskusta löytyy viikon ruokalista (tai siis neljän päivän ruokalista, koska tokihan kaiken intoilun ja elämänhallinnan tunteen lumossa unohdin ostaa ruokaa tälle päivälle):

- Tofupihvit, perunamuusi ja puolukkasalsa
- Kaalikääryleet aura-cashewtäytteellä
- Kaalilaatikko (on kuulkaas kolme kiloa kaalia nyt!)
- Punajuuri-aurapata ja soijaleikkeitä
- Valkosipulikeitto 

Kylläpä taas voi taputella itseään olalle. Arki, bring it on. 

No comments:

Post a Comment