Tuesday, 8 October 2013

Palautuminen

Helei, olen palannut postpost-maailmoista todellisuuteen! Kuten edellisestä entrystä saattaa päätellä, meinasi jo usko loppua, mutta niin vain sain kolmessa viikossa naputeltua kandidaatintutkielman verran dadaa. Ja parastahan tässä dadassa on se, että se liitetään seminaarityöhöni eli graduun! Ts. olen kirjoittanut - jos en 15 sivua, mikä oli dadani sivumäärä - niin ainakin kahdeksisen sivua isoa geetä (kun siis otetaan pahimmat dadat tuosta pois). Juhuuuuu! Ja nyt ei sitten KUKAAN tule tähän sanomaan, että kuitenkin tulet editoimaan ne kaikki dadat siitä gradustasi pois. En tule.

Perjantaina dada siis lähti tarkistukseen ja mie samoin tein Helsinkiin. Tai tarkemmin sanottuna Vantaalle, missä ystäväni nykyään asustaa. Aivot ihan huusivat poistumista Joensuusta, ja fiilistelin koko automatkan tulevaa viikonloppua. Fiilistelin itse asiassa niin paljon, että napsautin lievät ylinopeudet johonkin Varkauden seudun nopeudenvalvontatolppaan. Epäilen tosin, että on tulossa vain huomautus, sillä ylinopeus oli ainakin omaan silmääni mitättömästä seuraava. Mutta ei siitä sen enempää.

Oli nimittäin ehkä eniten kaivattu irtiotto pitkään aikaan. Fiilistelin Virpin seuran lisäksi ylhäisessä yksinäisyydessäni lähes koko lauantain, kun Virpillä oli muuta menoa silloin. (Sen siitä saa, kun tekee matkapäätökset kahta päivää ennen reissua.) Olisihan minulla ollut Helsingissä toki muitakin kavereita, mutta lauantain koittaessa päätin, että en ota yhteyttä. Edellisessä entryssä tämän totesinkin, mutta joskus itsensä kanssa hengailu on parasta. 

Jälkiruokaa!

Olen kohtuullisen sosiaalinen ihminen, mutta välillä ei jaksa kulkea kenenkään muun kuin itsensä pillin tahtiin. Lauantaina siis haahuilin päämäärättömästi Helsingissä etsien paria perusvaatetta (kauluspaita ja neuletakki). Lötköilin kahviloissa ja tuijottelin kaunista kaupunkia. Kävin syömässä päivällisen ylhäisessä yksinäisyydessäni (eikä kukaan ainakaan ääneen ihmetellyt, miksi olin yksin liikenteessä lauantai-iltana) ja menin siitä pienen tuopillisen jälkeen leffaan. Sekin on välillä parasta. Oli aikakin oli myös hyvä leffa, joskaan ei ehkä nerokkain elokuva ikinä. 


Sisko soitti, kun olin sillä pienellä tuopillani (Brew Dog, Dead Pony). Kerroin yksin vietetystä päivästäni: "kuulostaa kauheelta!" Selitin, että itse asiassa päivä oli ollut kauheen vastakohta. Suosittelen kaikille muillekin laatuaikaa itsen kanssa, etenkin jos yksin syömässä tai leffassa käynti kuulostaa hirveimmältä ikinä. 

Sunnuntain vietimme yhdessä Virpin kanssa käveleskellen ympäri Kartanonkoskea. Kävelystä tuli oikea turistipäivä, kun kävimme muun muassa (oliko se nyt nimeltään, en jaksa tarkistaa) Backnäsin kartanolla, Tammiston luonnonsuojelualueella ja Haltialan tilalla lounaalla. Olin niin vaikuttunut alueesta että suunnittelen jo aktiivisesti vanhuudenpäiviä Vantaalla. Kaikkea sitä.


Sen kartanon joku navettatila. Hieno.

Tammisto!

Tammiston ihanat puut

Onko se Keski-Eurooppa? Onko se idyllinen maaseutu? Ei, se on Vantaa!

Suomen hämmentävästä syksystä olivat hämmentyneet myös kukat, jotka kukkivat kuin keskikesällä konsanaan. 

Haltialan tilallahan oli myös esim. lampaita ja muita söpöjä, mutta mie otin kuvia vain tilan kissasta.

Tämä vanha setä on nimeltään Kulkuri.

Keittolounas. Valitettavasti kasvisruokaa ei ollut tarjolla, joten lihaton lokakuuni koki hienoisen kolauksen. Kuvassa myös parasta kotikaljaa, mitä olen juonut sitten lapsuuden. Mummulan heinätyöt tulvahtivat mieleen välittömästi!

Edit: Sitä piti vielä sanomani, että tokihan nyt kotiin tultuani yläselkääni, sille tutulle paikalle, kehittyi tuskallistakin tuskallisempi niskalukko. (Jonka tosin epäilen jo pikkuhiljaa olevan välilevyongelma eikä nikamaongelma. Mutta siitä ehkä joskus toiste lisää.) Viime yön vietin siis kivasti sietämättömissä kiputiloissa, jotka helpottivat vasta kahden panacodin ja yhden buranan jälkeen. Hetkeksi. Nyt istun sohvalla ja yritän olla hengittämättä liian kovaa, ettei satu liikaa. Ja kun sanon "liikaa", tarkoitan sellaista kipua, joka vie tajun. Toistaiseksi olen pysynyt enimmäkseen tajuissani. 

Etsimällä etsin silver liningia aamulla Hannan kanssa jutellessani, ja löysinkin sen: Nyt voin hyvillä mielin viettää vielä päivän lomatunnelmissa enkä yliopiston kirjastolla. Jos siis lomatunnelmaksi voi kutsua tätä panacod-krapulaista, kivun sanelemaa olotilaa, missä jokainen mikroliike aiheuttaa jumalattoman lisäyksen jo valmiiksi jumalattomaan hermokipuun. Ja miksei voisi kutsua. Että terkkuja täältä lomatunnelmista kaikille!

2 comments:

  1. En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä, jotka eivät voi mennä syömään tai varsinkaan elokuviin yksin. Onhan se seurassakin mukavaa, mutta toisinaan oma seura on tosiaan parasta ja tarpeen. Eikä siellä leffassa puhuta (pitäisi puhua!) kumminkaan.

    Oli aikakin pitäisi kyllä nähdä. Ihan jo koska Richard Curtis tapaa olla takuutavaraa. Ja Domhnall Gleeson, HIIH HIIH.

    ReplyDelete
  2. Yksinolopäivät on välillä parhautta! Kauppahaahuilusta tuli minulle jossain vaiheessa jo lähes perinne. Pitäisikin lähteä jossain vaiheessa turistelemaan jonnekin, vaikka juuri piäkaapuntiin, niin näkisi uusia naamoja ja kauppoja. Joensuun kauppojen vartijat alkaa kohta varmaan a)moikkailla, b)ottaa erikoistarkkailuun...

    Maibbo

    ReplyDelete