Sunday, 28 December 2014

Cause I know I've only got this moment / and it's good

Tänään tulee Die Hard telkkarista. Haluaisin sanoa, että se on mulle kiva vuoden lopun perinne katsoa John McClanea pelastamassa ihmisiä, mutta tosiasiassa mie katson sitä miestä aina kun tilaisuus siihen syntyy. John, olet ylivoimaisesti paras kaikista New Yorkin kovista poliisimiehistä. Ja ihan vain kaikille tiedoksi, että nelososakin oli vielä huippu. 

Vuodenvaihteen perinteisiin liittyen kävin vähän lueskelemassa, mitä mie elämältä olin vailla vuosi sitten. Ja olinhan mie 1 ja 2

Lotossa en voittanut paitsi kympin kerran. Sijoitin sen luontoarpoihin, joissa hävisin noin kymmenen euroa. Noin muuten meni ehkä paremmin. 

Olin unohtanut, että ihan ääneen mainitsin haluavani laulaa taas. Olin unohtanut sen myös silloin, kun hain ja pääsin kuoroon. Mutta kai se sitten menee niin, että tällaiset ääneen sanotut tai kirjoitetut ideat jäävät elämään omaa elämäänsä jonnekin takaraivoon ja sitten voi niiden muhivien ajatusten johdosta parhaimmillaan saada koko maailman. Musta tuntuu, että mie sain koko maailman ja vähän päälle. Miksi koskaan lopetin laulamisen, en ymmärrä. (Siinä yksi uusi asia en ymmärrä -listalleni.) Onneksi tulin järkiini taas. Kiitos siitä tosin kuuluu ensisijaisesti ystävilleni, jotka ostivat kolmekymppislahjaksi laulutunteja ja sitä myöten tekivät musta aivan uuden ihmisen. Tai kaivoivat sen vanhan, minkä olin unohtanut. Kiitos tönäisystä, sitä tarvitsin.

Pääsin myös reissaamaan. En tosin sille ylimääräiselle reissulleni Lontoon ja Portugalin lisäksi, mutta se olisikin vaatinut sen lottovoiton. Tuntuu, että jo nuo kaksi reissua olisivat vaatineet sen. Toisaalta sain niistä niin paljon iloa ja näkemystä, että ehkä ne olivat henkilökohtaisen konkurssin arvoisia matkoja. 

Katselin vastikään Portugalista näpsittyjä kuvia. Tässä teillekin.

Aveiron kissa

Porto vei sydämeni. 

Portoon rakastuneet

Atlantin lapsi


Atlantti-onni

Atlantti-onni 2

Lissabonilaisen linnan terassilta

Lissabon

Ja Lissabon
Jos menette joskus Portugaliin, ottakaa yhteyttä. Hehkutan teidän suohon.

Toivoin myös paljon lisää iloa, ja sitä sainkin. Toki myös paljon surua, mutta koen olevani voitolla. Syksykin kaikesta selkä- ja muusta horroristaan huolimatta oli täynnä hyviä hetkiä. Sellaisia vähän pienempiä onnen hetkiä kuin vaikka omaan terveyteen liittyvä onni, mutta onnea yhtä kaikki. 

Se lienee tärkeintä, että silloin kun elämän isot palaset menevät sekaisin, pystyy löytämään iloja ja onnea pienemmistä höpsötyksistä. Kohtuullisen paljon olen stressannut sitä, että selkeiksi ajatellut suunnitelmat menivät vähän romuksi - esim. valmistuminen lykkääntyy ja sitä myöten ehkä aika moni muukin asia - mutta näillä mennään. Mulla on joka tapauksessa tässä hetkessä hyvä olla, ja ensi vuoden alussa selviää myös, miten edetään selän suhteen. Siitä sitten uudenlaista palapeliä kokoamaan. Jotain uuttahan siellä taas on varmasti luvassa. Ei ole huono juttu se.

No comments:

Post a Comment